Palaute
Sarjakuvantekowiki
Ennen palautteen antamista sarjakuva on syytä lukea.Jotta lopputulos palvelisi ideaa, tarvitaan palautetta:
- oman työskentelyn arvioimiseen. Sitä tarvitaan työskentelyn aikana suunnanantajana, virheitten korjaamiseksi ja sokeitten pisteitten osoittajana.
- valmiista julkaisusta.
Ensimmäinen palaute tulee omilta silmiltä ja mieleltä.
Seuraavaa kannattaa pyytää arvostelukykyiseltä, mielistelemättömältä kaverilta. Äiti on harvoin sopiva palautteenantaja. Kannustaminen ja kritiikki ovat rinnan tarpeellisia.
Esittele sarjakuvasi Internetissä ja pyydä kommentteja. Merkittävälle julkaisulle voi tehdä omat nettisivut.
Sisällysluettelo |
Kritisoimisen ongelmia
Sarjakuvan kritiikissä ei ole tarkoitus moittia virheitä, koska eri sarjakuvatyyleissä eri asioita voi määritellä virheiksi. Ja makuja on monia. Uusilmaisu mielletään toisinaan virheeksi.
Myös parannusehdotuksia on vaikea esittää koska toisen kehityksen suuntaa ei pysty eikä pidä pystyä ennustamaan.
Tarkoitus on lisätä keinojen valikoimaa. Voi näyttää millä muulla tavalla jokin osuus sarjakuvasta olisi toteutettavissa.
Sarjakuvan tärkein kriteeri on mennä perille. Siksi kellä hyvänsä on oikeus omasta puolestaan kritisoida sarjakuvaa siitä ettei se tavoita, kolahda, kiinnosta - tai ettei sitä ymmärrä.
Palautteen vastaanottamisen ongelmia
Jos ei kestä kritiikkiä, on syytä vaihtaa alaa.
Esimerkiksi eräs sarjakuvaopettaja:
Kun annan palautetta, ja se vaatii keskittymistä vain siihen teoseen. En välttämättä pysty samalla keskittymään olemaan kohtelias tai ottamaan huomioon tekijän tunteet. Olen pahoillani siitä.
Kuuntele palautetta vain minun henkilökohtaisen vaikutelmani ilmaisemisena. Palautteeni ei ole arvottavaa, vaikka saatankin sanoa etten pidä tuosta tai tästä. En nimittäin ole oikeassa. Tykkäämiseni ja torjumiseni johtuvat minusta eivätkä teoksen laadusta ja voivat liittyä kunkinhetkiseen tilanteeseen. Voin ajatella hetken päästä toisin.
Taideteoksen jokainen tulkinta on oikeutettu, se ei voi olla "väärä". Taiteilija itse ei tiedä mikä on oikea tulkinta, sillä usein tekijä on tyhmempi kuin teos. On lupa tulkita toisin kuin on tarkoitettu.
Palautteen tarkoitus on välittää, mitä toinen ihminen kokee teostasi vastaanottaessaan. Siihen vaikuttaa arvioijan
- vireystila
- mielentila
- käytettävissä oleva aika
- tätä ennen näkemä teos
- oma osaaminen
- omat päämäärät
- tietämys, koulutus, oppineisuus
- kokemus
- aistit, näön laatu
- muu, mikä?
Ammattimainen palaute
Nuoren Voiman Liitossa annetaan maksullista palautetta kirjallisista töistä. Entä sarjakuvasta?
Kustantajalla on töissä kustannusvirkailijoita, jotka antavat palautetta, kunhan ovat päättäneet julkaista sarjakuvasi.
Kriitikon työ suuntautuu yleisölle, jolle kriitikko informoi taiteesta. Se voi olla myös ateljeekritiikkiä taideopiskelijalle, jolloin taiteilija opastaa toista.
Palaute valmiista teoksesta
Toimita julkaisustasi arvostelukappaleita lehtiin ja tuntemillesi sarjakuvakriitikoille sekä Kvaakiin.
Katuojassa arvostellaan sarjakuvaa.
Yleisö antaa palautetta ostamalla tai jättämällä ostamatta. Myös uhkailukirjeitä ja vihameilejä saattaa tulla.
Jatkotoimet
Jos palaute on rohkaisevaa, saattaa tulla kysymykseen toteuttaa sarjakuvastaan jatko-osa.
Jos palaute on lannistavaa, voi lannistua ja vaihtaa alaa. Voi myös kohauttaa olkapäitään ja piirtää lisää. Voi opetella tekemään parempaa sarjakuvaa.
Voi liittyä kaltaistensa seuraan.
Voi jättää leipätyön ja heittäytyä sarjakuvataiteilijaksi.

