Sarjakuva on sarja kuvia

Sarjakuvalla on aina hyvä olla pohjana mielenkiintoinen tarina. Hyvä tarina vie lukijan helposti mennessään, vaikka piirros itsessään ei olisi yhtä taidokas. Toisaalta jotkin sarjakuvamestarit väittävät, että sarjakuvan pääasiallinen ilmaisun muoto olisi visuaalinen ja että juuri kuvitus vie sarjakuvaa parhaiten eteenpäin, sillä se vangitsee lukijan mielikuvituksen parhaiten. Toisaalta henkeäsalpaava visuaalinen ilme ja kuvitus voi toimia yhden sarjakuvakirjan verran, mutta tarinan avulla sarjakuvan tekijä voi luoda paremmat edellytykset suuremmalle menestykselle.

Sarjakuva on usein yksilötaidetta, mikä tarkoittaa sitä, että perinteisesti taiteilija itse on vastuussa sekä käsikirjoittamisesta että kuvituksesta. Toisaalta sekä aloittelevien että jo kokeneiden sarjakuvataiteilijoiden kannattaa kokeilla myös yhteistyötä. Mikäli esimerkiksi kuvitus on vahva osapuoli, voi omaan taiteeseen saada piristysruiskeen tekemällä yhteistyötä käsikirjoittajan tai dramaturgin kanssa.

Käsikirjoitus lähtee synopsiksesta

Käsikirjoitusprosessi lähtee aina synopsiksen laatimisesta, mikä on käytännössä lyhyt kuvaus, mitä sarjakuva pitää sisällään ja millä tavalla sarjakuva on tarkoitus toteuttaa. Sen jälkeen kirjoitetaan varsinainen käsikirjoitus, joka on käytännössä hyvin yhtäläinen elokuvien käsikirjoitusten kanssa. Hyvä käsikirjoitus on mielenkiintoinen ja kuvailee esimerkiksi tapahtumapaikan, koko kerronnan kaaren ja dialogin. Käytännössä sarjakuvan käsikirjoitukseen kannattaa sisällyttää koko sarjakuva ruutu ruudulta.

Jotkin sarjakuvien tekijät lähestyvät sarjakuvaa myös juoni ensin -metodilla, jota käytetään usein silloin kun halutaan valmista jälkeä mahdollisimman nopeasti ja tilanteissa, jossa tuotetaan useita sarjakuvia samanaikaisesti. Kyseisessä metodissa käsikirjoittaja kuvailee juonen mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jonka jälkeen käsikirjoitus siirretään eteenpäin kuvittajalle. Kuvituksen valmistuttua palautuu työ taas takaisin käsikirjoittajalle, joka voi lisätä dialogin ruutuihin. Kyseinen metodi voi tuottaa hyviä tuloksia silloin kun aikataulu painaa päälle tai kuvittajalle halutaan antaa mahdollisimman vapaat kädet.

Länsimainen tarinankerronta perustuu pitkälti aristoteelliseen narratiiviin eli kolmiportaiseen rakenteeseen. Se muodostuu alku- keski- ja loppunäytöksestä, ja sitä noudatetaan edelleen erityisen tarkkaan esimerkiksi elokuvataiteessa. Se soveltuu loistavasti myös sarjakuviin ja se voi olla oivallinen apu aloitteleville käsikirjoittajille. Sitä ei kuitenkaan tarvitse noudattaa orjallisesti, ja monet sarjakuvataiteilijat saattavat suhtautua tällaiseen rakenteeseen penseästi, sillä sen voidaan ajatella rajoittavan ilmaisua.